Saatiin tällä viikolla vihdoin ns. yellow slip, eli oleskelulupa. EU-kansalaiselle se oli kohtuullisen suoraviivainen operaatio, mutta suoraviivaisuus on suhteellista. Kyllä siihen kaikenlaista dokumenttia tarvittiin ja lopulta visiitti paikalliseen maahanmuuttovirastoon, jossa tarkistivat passimme ja ottivat kuvat meistä muistoksi.
Mutta nyt kun se paperisota on käyty, voidaan sitten asua maassa vaikka loppuelämämme, jos siltä tuntuu.
Se onkin hyvä, sillä muuttokuormaamme lukuunottamatta asettuminen kodiksi on jo hyvässä vauhdissa. Miehellä on täällä jo kohtuullisen aktiivinen expat-kaveriverkosto, johon olen itsekin jo osaan saanut tutustua.
Viime viikonloppuna olimme lounaalla myös suomalaispariskunnan kanssa ja ensi viikolla tapaan kahvien merkeissä suomalaisnaisen, joka on perustanut Facebookiin Kyproksella suvien suomalaisten verkoston.
Vaikka ajatus siitä, että täällä viettäisi aurinkorannikon tapaan elämää vain muiden suomalaisten kanssa, syöden suomalaisia ruokia ja kuunnellen Mattia ja Teppoa tuntuu itselle vieraalta, on mukava, että täältä löytyy ainakin kourallinen suomalaisiakin. Yhteinen kokemus uuteen maahan muuttamisesta yhdistää aina expateja ja kun juuret ovat Suomessa, on entistä helpompi löytää yhteisiä aiheita.
Myös kreikan kielen opiskelu on alkanut, mutta etenee hitaasti. Kaikki puhuvat niin hyvin englantia, ettei kreikkaa oikeastaan välttämättä tarvitse. Toki olisi kiva ymmärtää katukylttejä, joista osa on vain paikallisilla kirjaimilla ja ainakin yleisimmät tilanteet hoitaa paikallisella kielellä.
Mutta σιγά σιγά” (sigá sigá), kuten paikalliset sanovat vähän asiaan kuin asiaan.
Susanna
Priimaa pukkaa 
Jätä kommentti