Mikä meitä naisia riivaa? Aivan liian moni meistä käyttää aivan liikaa aikaa vartalostaan murehtimiseen. Juttelimme taannoin ystäväni kanssa, että noin 15-vuotiaasta asti olemme vähintään kerran kuukaudessa käyttäneet vähintään puoli tuntia keskusteluun parin kilon laihduttamisesta.
30 vuoden aikana pari kiloa on saanut enemmän aikaani kuin esimerkiksi runous tai teatteri. Epäilen, että moni nainen käyttää kiloistaan murehtimiseen enemmän aikaansa kuin miehensä hellimiseen. Puoli tuntia kuukaudessa tarkoittaa muuten 30 vuoden aikana 180:aa tuntia. Siinä ajassa oppii uuden kielen.
Laihduttaminen sinänsä ei minusta ole väärin. Jos on ylipainoa reippaasti, se on hyvä asia. Mutta laihduttaminen on eri asia kuin laihduttamisesta vatvominen ja murehtiminen ilman, että varsinaisesti tekee mitään asialle.
Minä päätin pari vuotta sitten, että lopetan ikuisen laihdutuskuurin ja puheet sellaisesta.Se on vapauttanut aikaani ja etenkin energiaani kaikenlaiseen muuhun.
Painan nyt noin seitsemän kiloa enemmän kuin vielä lapseni syntymän jälkeen. So what? En olisi silloin jaksanut juosta kymmentä kilometriä, enkä osannut pelata tennistä. Enkä pitänyt itseäni edes erityisen hoikkana. Että aivan sama.
Olisinko onnellisempi, jos painaisin pari tai seitsemän kiloa vähemmän? En. Olisinko terveempi? En. Olisinko kauniimpi? Ehkä, riippuu, kuka arvioi. Veikkaan kuitenkin, ettei kukaan arvioi naisen vartaloa tiukemmin kriteerein kuin hän itse.
Olen siis lopettanut laihduttamisen. Syön hyvää ruokaa (olen aina syönyt, ennen se ei vain näkynyt vartalossa). Liikun 4-5 tuntia viikossa, mutten laihtuakseni. Liikun opetellakseni uuden taidon tai ollakseni yhdessä. Liikun, koska se on kivaa. Liikun, koska haluan olla hyvässä kondiksessa vielä 20 vuoden päästäkin. Siihen kuulemma riittäisi kävely kolme kertaa viikossa ja kaksi lihaskuntotreeniä viikossa. Siihen ei tarvita puolimaratoneja tai crossfitejä ja mitä pumtsipumeja sitä onkaan.
Tämä ei tarkoita, ettei minua kiinnostaisi yhtään se, miltä näytän. Minua ei vain kiinnosta kaksi kiloa.
Naiset, lopettakaa mitättömien vatsamakkaroittenne kiskominen. Älkää heittäkö 180:aa tuntia elämästänne hukkaan. Silittäkää vaikka miestänne sekin aika. Tai menkää lenkille, niin minäkin teen.
Ikiliikkujaterkuin
Susanna
Priimaa pukkaa 
Vastaa