Kävin aamutuimaan sinnikkäästi kävelyllä vesisateesta huolimatta. Mutta muuten viikonloppu on kyllä mennyt sisätiloissa käsitöiden ja askartelun merkeissä. Syksyllä pitää ottaa kotoilusta kaikki irti, kun ei oikein muutakaan voi.
Onneksi yksi vuoden ihanimmista tapahtumista on sijoitettu keskelle ankeinta mahdollista kuukautta: Suomen kädentaidot -tapahtuma kokoaa jälleen 15.-17.11. käsillätekemisestä tykkäävät ihmiset Tampereelle. Kyseessä on Euroopan suurin käsityöalan tapahtuma, joten aivan pikkumarkkinoista ei todellakaan ole kyse!
Viimeksi vietin tapahtumassa kuutisen tuntia ja silti jäi yksi halli kokonaan näkemättä. Ole siis pro ja valmistaudu!
Itse printtasin nettisvuilta messuhallien kartat jo nyt ja merkkailin, missä haluan tänä vuonna käydä.
Listalla ovat lankapuolelta ainakin Marianne’s Mohair, Menita, Sandes, Snurre ja Lentävä lapanen.
Tänä vuonna ajattelin panostaa myös kalenteriharrastukseni innoittamana erilaisiin askarteluosastohoin, kuten Askarelliin, Heidin korttipajaan, Klemmarikellariin, Sinelliin, Suomen Taidetarvikkeeseen ja Teippitarhaan. Teippitarhasta ja Klemmarikellarista taisin tehdä viime vuonnakin ostoksia, joten taidan ottaa tyhjän repun mukaan!
Ai että, olisipa jo marraskuu, pääsisi messuilemaan!
Susanna




Vastaa