Elämän ja kuoleman kysymys

Erään kaverini jo edesmennyt mummo huokaisi joka ilta ennen nukkumaanmenoa, että taas yksi päivä lähempänä kuolemaa. Vaikka elämän ajattelu matkana kohti kuolemaa on jotenkin itselleni vieras lähestymistapa, niin tottahan se on: meistä kukaan ei nuorru ja me kaikki kuolemme.

Oman kuoleman tai ainakin kuolevaisuuden ajattelu on keski-ikäiselle ehkä luonnollisempaa kuin nuorelle, jotka ovat ainakin omasta mielestään vielä kuolemattomia. Itsekin on tullut asioita pohdittua jo siitäkin syystä, että olen ollut leikkauspöydällä useampaan otteeseen.

Totta kai kuolemaa on hyvä ajatella. Ja sitä on hyvä ajatella vielä kuin elää (sillä muuten se on myöhäistä). Ajattelemisen lisäksi siitä olisi myös hyvä keskustella. Mieheni kanssa ollaan kyllä aiheesta juteltu monet kerrat, ja hän (ja moni muukin läheiseni) tietää kyllä, miten haluan esimerkiksi peijaiseni hoidettavan.

Mutta kuolemaakin tärkeämpi ajattelun ja keskustelun aihe on mielestäni se, millaista elämää haluan elää. Nythän se on tavallaan helppoa ilmaista ja toteuttaa aivan itse. Mutta entä, jos loukkaannun tai sairastun niin, etten pysty enää tahtoani ilmaisemaan? Ja entä kun vanhenen ja dementoidun kenties niin, etten tunnista enää läheisiäni enkä pysty enää ilmaisemaan saati vaikuttamaan siihen, onko elämäni sellaista kuin haluan?

En nyt puhu eutanasiasta tai kuoleman jouduttamisesta. Ei. Puhun siitä, millaista elämää haluan elää – mihin vedän sen rajan, etten enää haluaa lääketieteen keinoin pitkittää elämääni? Milloin haluan, että minua hoidetaan enää sen verran, etten kärsi, mutta esimerkiksi keuhkokuumetta ei enää hoideta? Puhun siis hoitotahdosta, siitä, milloin haluan, että ylimääräiset hoidot lopetaan.

Törmäsin suomalaiseen Hoitotahto.fi-palveluun ystäväni kautta. Kyseessä on nettipalvelu, jonka kautta pystyy pohtimaan ja määrittelemään, mihin haluaa omat rajansa vetää.

Toisin kuin olin aiemmin luullut, perinteiset netistä  tulostettavat hoitotahtolomakkeet ovat ”yhtä tyhjän kanssa”. Ai miksi? No siksi, että niissä otetaan yleensä kantaa vain tehohoitoon ja elvytykseen. Ja suurin osa suomalaisista ei kohtaa elämänsä viime hetkillä tarvetta elvytykseen tai tehohoitoon – me kohtaamme elämämme viimeisillä hetkillä todennäköisesti viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien hitaan hiipumisen joko sairauden tai ikääntymisen avittamana.

Ja kun olemme riittävän sairaita tai ikääntyneitä, ei hoitohenkilökunta edes antaisi tehohoitoa tai elvytystä, sillä ihmisen pitää olla varsin hyväkuntoinen, jotta hänen elimistönsä kestää elvytyksen tai tehohoidon. Lääkäri ei siis edes ehdota tehohoitoa, jos potilas ei ole riittävän hyväkuntoinen. Siksi valtaosa hoitotahdoista on turhia.

Minä tein Hoitotahto.fi-palvelussa oman hoitotahtoni, jaoin sen perheenjäsenille ja tallensin Kantaan. Minä tiedän, millaista elämää haluan elää. Haluan, että myös läheiseni tietävät sen sillä hetkelle, kun en itse pysty enää sitä sanomaan. Haluan, että heillä on hyvä mieli siitä, että minun tahtoani noudatetaan loppumetreillä eikä heidän tarvitse murehtia, menivätkö asiat niin kuin olisin halunnut.

Miettikää ihmiset kuolemaa. Sen jälkeen keskittykää elämään.

Susanna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: