Priimaa pukkaa

Tämä on keski-ikäisen naisen (ironinen) lifestyle-blogi. Samppanjaa, blingblingiä, itsensä kehittämistä ja kaunista elämää.

Kunnon pässinpökkimä villapaita on parhaimmillaan keväällä. Talvella sellainen on sisätiloissa liian kuuma, eikä ulkona tietenkään tarkene pelkällä villapaidalla. Mutta kun kevätaurinko alkaa lämmittää, villapaita toimii ulkovaatteena.

Tein pitkästä aikaa pojalleni villapaidan, edellisen tekemisestä taitaakin olla… öööö…. viisitoista vuotta? Nämä meikäläisen käsityöprojektit kun tuppaavat olemaan sellaisia, ettei niiden valmistumisaikataulusta ole aina takeita. Kasvuiässä olevalle lapselle ei mene paita, joka on aloitettu pari vuotta aiemmin. Eikä teini-ikäiselle äidin tekemä kelpaa välttämättä muuten vaan. Eli en ole hänelle sitten tehnyt mitään ennen kuin nyt, kun poju alkoi itse sellaista toivoa.

Paita valmistui sopivasti 18-vuotislahjaksi. Minusta lahjan pitää aina olla lahjan saajan mieleen, joten poika sai itse valita tyylin.

Tämä paita on perinteinen islantilaisneule ja langatkin ovat islantilaislampaan villaa. Villa tekee paidasta todella lämpimän ja tiiviin, paita tuntuu lähes tuulitakilta, niin tiivis sen pinta on.

Ohje on Islantilaisia neuleita -kirjasta, josta olen neulonut itsellenikin tunikan/mekon. Nyt kun meillä on molemmilla islantilaisneuleet, ne päällä pitää varmaan lähteä Islantiin. Mies joutuu ehkä jäämään kotiin, sillä hänellä ei ole villapaitaa ;-).

Lahjan saaja on itse tyytyväinen paitaansa. Minä olen erityisen tyytyväinen lahjan saajaan. kohta 18-vuotias, aatella!

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ulkoilmaihmiselle ulkoiluun villapaita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvio on helppo neuloa pyöröneuleena, vain kahta väriä kerroksella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Naapurin kisu tuli moikkaamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kevät tulee!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perunanarsissi.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: