Tsemppiä ruuhkavuosiin!

Kyllä on mahtavaa olla keski-ikäinen ja pian viisikymppinen! Poika täysi-ikäistyy kohta, joten kohta se roudailee mua harrastuksiin. Ruuhkavuodet ovat ohi.

Jos totta puhutaan, mä en ole koskaan kokenut elämääni erityisen rankaksi, en edes silloin, kun poika oli pienempi ja työpäivän päälle alkoi harrastusilta. Osasyynä on varmaan se, että poika on ollut aika helppo tapaus (=itsepähän kasvatin, hyvä mä). Toinen syy on tietysti se, että mulla on ollut tukena sekä avomies että ex. Kolmas syy on ehkä se, että yhden lapsen kanssa vaan on helpompaa.

Neljäs ja ehkä tärkein syy on se, että mä olen kokenut halunneeni itse elämääni asioita. Valittamisen sijaan olen kokenut suurta kiitollisuutta. Ihmiset paasaavat omasta ajasta. Mitä ihmettä se oma aika on? Mä olen itse halunnut lapsen, se on ollut oma valinta. Mä olen itse halunnut kiinnostavan työn, joten sekin on oma valinta. Mä olen itse halunnut harrastaa ja olen kannustanut lastakin harrastamaan, joten ihan oma valinta sekin. Mun elämäni on siis ollut sitä kuuluisaa omaa aikaa aamusta iltaan.

Vaikka en ole kokenut elämääni kauhean rankaksi missään vaiheessa, on se sivullisista saattanut vaikuttaa siltä. Minulta on kyselty, miten jaksan tehdä kaikkea. Miten ehdin tehdä kaikkea, mitä haluan?

No, tässä vinkit ruuhkavuosiin:

1. Nuku. Minä olen aina nukkunut hyvin ja paljon. Ihminen jaksaa paljon enemmän, kun nukkuu. Moni tekee kotitöitä iltamyöhään tai harrastaa sarjojen katsomista pikkutunneille, koska kuvittelee, että siten ehtii enenmmän. Ei ehdi. Väsynyt ihminen toimii kuin hidastetussa filmissä. Tunteja voi saada päivään enemmän, muttei tehoja.

2. Hyödynnä luppoaika omiin harrastuksiin. Moni valittaa, että lasten harrastusroudausten vuoksi ei itse ehdi harrastaa mitään. Höpöhöpö. Kun poika kävi rumputunneilla, minä kävin viereisellä kuntosalilla. Kun hän pelasi säbää, minä neuloin kentän laidalla. Kun hän oli yleisurheilukerhossa, kävin itse sillä aikaa lenkillä.

3. Hyödynnä luppoaika sosiaalisten myös suhteiden ylläpitoon. On selvää, ettei lasten kanssa ehdi nähdä ystäviään niin usein kuin nuorempana. Moni tekee sen virheen, että pistää ystävät kokonaan jäähylle moneksi vuodeksi. Voi olla, että suhde säilyy freshinä, kun se on jääkaapissa vuosia. Mutta voipi olla, ettei säily. Minä olen soitellut ystävilleni lähes viikoittain. Iltapäivällä työmatkan aikana. Lapsen harrastusten aikana. Olen whatsappaillut, mesetellyt ja osallistunut Facebookin kautta. Olen tavannutkin säännöllisesti: kutsunut kylään ystäväperheitä ja viettänyt naisviikonloppuja. Mies pärjää kyllä lapsen kanssa viikonlopun ajan, uskokaa pois.

4. Laske rimaa. Ihminen voi helposti uuvuttaa itsensä suorittamalla täydellistä elämää. Media ja sosiaalinen media puskevat silmiimme ihmisiä, joiden elämä näyttää täydelliseltä. He nykertävät trendiruokia ja valmistavat kaiken itse. Heidän kotinsa on aina siisti ja täydellisesti sisustettu. He viettävät miehen kanssa treffi-iltoja joka perjantai. He ovat sosiaalisesti superaktiivisia. Tekevät 10-tuntisia työpäiviä. Aloittavat joka aamun lenkillä tai joogassa. Lukevat kirjan viikossa. Kyllä, ihmiset tekevät noita kaikkia asioita – mutta ei yksi ja sama ihminen. Valitse siis ne asiat, jotka ovat sinulle ja perheellesi tärkeitä ja laske muissa asioissa rimaa. Jos et voi laskea rimaa, niin pyydä apua ja ulkoista. Itse esimerkiksi käytin siivoojaa monen vuoden ajan, sillä arvostan siisteyttä, mutta siinä kohtaa elämääni käytin neljä tuntia viikossa mielummin johonkin muuhun.

5. Nauti elämän väliaikaisuudesta. Pikkulapsiaika menee nopeasti. Sen sijaan, että keskittyisit sen elämänvaiheen rankkuuteen, nauti sen iloista. Tee lasten kanssa asioita, joista itsekin tykkäät. Jos tykkäät liikkua heidän kanssaan, niin menkää hiihtämään, uimaan, metsään kävelylle. Jos tykkäät askarrella, niin väkerrelkää joulukortteja tai käsinukkeja. Löydä ne asiat, jotka tuottavat iloa sinulla ja lapsillesi. Kukaan ei voi olla koko ajan läsnä lapsilleen (joo, äiti saa somettaa joskus). Mutta ole läsnä joka päivä riittävästi. Ne hetket saunassa kesusteluineen tai ruokapöydän ääressä ovat niitä, jotka muistat itsekin, kun lapsesta näkyvät vain auton perävalot.

Elämästä nautiskellen,

Susanna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Koira söi edelliset tossut. By Pia’sista löytyivät nämä Otzit.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Osta itsellesi kukkia!
img_5938
Pojalle 18-vuotislahjaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: